Eveliina Levina aloitti kolmannen kesän UPM Lappeenrannan biojalostamolla

Eveliina Levina on yksi UPM Biopolttoaineiden kesätyöntekijöistä. Hän tuli ensimmäistä kertaa taloon keväällä 2018 työharjoitteluun osana ammattikouluopintojaan. Harjoittelujakso kesti noin kolme kuukautta, jonka jälkeen Eveliina jäi taloon kesätyöntekijäksi. Nykyään hän opiskelee toista vuotta Turun ammattikorkeakoulussa prosessi- ja materiaalitekniikkaa.

Kolmas kesä talossa alkoi toukokuun alussa. ”Täällä on mahtava työilmapiiri ja työ on monipuolista ja mielekästä. Olen viihtynyt UPM:llä todella hyvin ja tämän takia olen palannut tänne jo kolmannen kerran.”

Vapaa-ajallaan Eveliina tykkää ruoanlaittamisesta ja Netflixin katsomisesta. Hän on alun perin Joensuusta kotoisin, mutta tällä hetkellä Eveliina asuu Imatralla.

Haastattelimme Eveliinaa hänen työnkuvastaan ja odotuksista kesälle. Kysyimme myös hänen mielipidettään UPM:stä työnantajana.

Monipuolisia ja mielenkiintoisia työtehtäviä hyvässä työporukassa

Tänä kesänä Eveliina työskentelee biojalostamon tuotteiden ja raaka-aineiden analysoinnin, laadun tarkistuksen ja varmistuksen parissa. ”Olen aikaisemmalta koulutukseltani laborantti, ja nykyisessä koulutuksessa suuntaudun kemiantekniikkaan, joten työ vastaa ja tukee koulutustani. Työt ovat monipuolisia ja vaikuttavat mielenkiintoisilta”, Eveliina kertoo työnkuvastaan.

Eveliina on erityisen tyytyväinen UPM:n luomaan työilmapiiriin. ”Ilmapiiri on todella mukava, jonka ansiosta täällä on ihana työskennellä”, hän kertoo. Kesän aikana Eveliina haluaa kerryttää työ- ja käytännön kokemusta erityisesti ongelmien ratkaisussa.

Parannettavia asioita hänelle ei juuri nyt tule mieleen.

Eveliina toteaa, että suosittelisi mielellään UPM:ää työnantajana. ”Kokemukseni mukaan UPM:n työntekijät ovat ystävällisiä, yhteishenki on todella hyvä ja UPM:n arvot ovat hyvät ja kohtaavat omieni kanssa”, hän sanoo.

 

 

Teksti: Damyanti Rathore

Kuva: Ville Vauhkonen