Työaamun sarastaessa astelin hieman jännittyneenä Töölönlahdella sijaitsevan UPM:n pääkonttorin ovista sisään. Vastassani oli pian Marko, jolta sain perehdyttävän esittelyn UPM:n laaja-alaisesta toiminnasta. Olin aiemmin pitänyt yhtiötä perinteisenä metsäteollisuusyhtiönä, mutta yllätyin kuullessani yhtiön tulevaisuuteen tähtäävästä ja kestävästä toiminnasta.
Marko Janhunen ja Verneri Mattila
Jännitykseni haihtui pois tervehtiessäni Markon kollegoita ja pian huomasin jännittäneeni aivan turhaan. Konttorissa työntekijät naputtelivat rivissä sähköposteja ja totesin itselleni, että 10-sormijärjestelmän taidon omaaminen on valtava hyöty kirjoittaessa. Tästä päivästä alkaen aloitankin oman etusormilla toimivan 2-sormijärjestelmän kehittämisen! Nopeasti minulle valkeni myös yksi johtajan työn piirteistä – nimittäin kiire. Kovinkaan kauaa emme viettäneet UPM:n moderneissa toimistotiloissa, vaan suuntasimme viereiselle rautatieasemalla ja hyppäsimme junaan.
Junassa Marko kertoi tarkemmin työkuvastaan ja ohjelmastamme Lappeenrannassa. Hän kertoi matkustamisen liittyvän oleellisena osana sidosryhmätoimintaan, jota sain itse konkreettisesti todistaa. Minua ja Markoa yhdisti Mäkelänrinteen lukio, jota itse parhaillaan käyn ja josta Marko oli jo jonkin aikaa sitten itse valmistunut. Kävimme mielenkiintoisia keskusteluita muun muassa opiskelusta, työelämästä ja kansainvälisyydestä. Mukaan matkalle lähti myös UPM Biopolttoaineet liiketoiminnan johtaja Sari Mannonen. Oli kiehtovaa kuulla johtajien opiskelu- ja työhistoriasta ja saada heiltä arvokkaita neuvoja omaa tulevaisuuttani varten.
Perillä Lappeenrannassa pääsin kuulemaan mielenkiintoisia keskusteluja biotalouden tulevaisuudesta ja tulevaisuuden innovaatioista. Yksi matkan kohokohdista oli europarlamentaarikko Nils Torvaldsin tapaaminen. Oli vaikuttavaa nähdä ja kuulla, kuinka minua kiinnostavat asiat, yritystoiminta ja politiikka linkittyvät toisiinsa.
Nils Torvalds, Åsa Gustafsson, Elisabeth Ranschukoff, Verneri Mattila ja UPM Lappeenrannan biojalostamon tuotantojohtaja Jaakko Nousiainen
Seuraavaksi suuntasimme UPM Kaukaan tehdasalueelle. Kaukaan tehtaat ovat maailman monipuolisin metsäteollisuuden tehdasintegraatti, jossa pääraaka-aineesta, siis puusta valmistetaan sellua, sahatavaraa, aikakauslehtipaperia sekä biopolttoaineita. Esittelykierrosta isännöi UPM:n biojalostamon tuotantojohtaja Jaakko Nousiainen, joka vei meidät tuolla ainutlaatuisella Monacon kokoisella tehdasalueella tutustumaan biojalostamoon. Näimme myös biojalostamon valvomon ja laboratorion, jossa tutkitaan tummasta mäntyöljystä valmistettua puupohjaista uusiutuvaa dieseliä ja naftaa.
Nils Torvalds ja Jaakko Nousiainen
Paluumatkalla kävimme vielä erinomaisia keskusteluja. Oli inspiroivaa nähdä, kuinka johtajat nauttivat aidosti työn haasteista, UPM:n tarjoamasta innostavasta työympäristöstä ja pioneerityöstä. Kaiken kaikkiaan päivä tarjosi antoisan evästyksen tuleville opinnoilleni ja tulevalle työuralle. Markon sanoin: “Johtajuuteen pyrkiminen ei tule olla itseisarvo; se on osa itsensä ja osaamisen jatkuvaa kehittämistä, ja kasvamista sekä uusien haasteiden vastaanottamista.. Kannattaa tehdä itseään kiinnostavia asioita, tarttua mahdollisuuksiin ja haasteisiin.”
Haluan kiittää Tuhat nuorta johtajaa -kampanjan järjestänyttä tahoa Suomen kauppakamaria. Kiitokset myös UPM:lle vieraanvaraisuudesta ja erityiskiitokset haluan lähettää Marko Janhuselle. Takana ikimuistoinen päivä, joka innostaa varmasti pitkälle tulevaisuuteen!