Royal DSM, SABIC ja UPM Biopolttoaineet ovat tänään julkaisseet yhteistyön, joka auttaa pienentämään Dyneeman®, maailman vahvimman kuidun, ympäristöjalanjälkeä. Yhteistyöyritykset Royal DSM on kansainvälinen tiedepohjainen ravinnon, terveyden ja kestävän elinympäristön aloille keskittyvä yhtiö, SABIC puolestaan on kansainvälinen johtava kemianteollisuuden yhtiö ja UPM Biopolttoaineet on johtava kestävän kehityksen mukaisten raaka-aineiden valmistaja. Yhteistyön avulla Dyneema®-tuotteiden fossiilinen raaka-aine korvataan biopohjaisella raaka-aineella käyttämällä hyväksi SABICin uraauurtavaa TRUCIRCLE™-ratkaisua sertifioiduille uusiutuville tuotteille. DSM pienentää näin Dyneeman® ympäristöjalanjälkeä ja siirtyy kohti kierto- ja biotaloutta, kuten yhtiö on sitoutunut tekemään.
Joulukuussa 2019 DSM julkaisi kunnianhimoiset kestävyystavoitteet huippuluokan Dyneema®-kuiduilleen. Uusi kumppanuus on tärkeä askel kohti DSM:n tavoitetta hankkia vähintään 60% raaka-aineestaan biopohjaisista lähteistä vuoteen 2030 mennessä. Siirtyminen biopohjaiseen raaka-aineeseen ei vaikuta Dyneema®-kuidun ainutlaatuisiin ominaisuuksiin, joten asiakkaat voivat ottaa käyttöön ympäristöystävällisemmän ratkaisun säilyttäen prosessitehokkuuden ja lopputuotteen toimivuuden. Biopohjainen Dyneema®-kuitu toimitetaan asiakkaille ISCC Plus -kestävyyssertifioituna ja sitä on saatavilla huhtikuusta 2020 lähtien.
Käyttämällä selluntuotannon puupohjaista tähdettä UPM Biopolttoaineet tuottaa biopohjaista syötettä UPM BioVernoa, jonka SABIC prosessoi uusiutuvaksi eteeniksi. SABIC hyödyntää TRUCIRCLE™-ratkaisua sertifioiduille uusiutuville tuotteille – erityisesti hartseille ja kemikaaleille – biopohjaisista raaka-aineista, jotka eivät kilpaile ravintoketjun kanssa ja auttavat vähentämään hiilipäästöjä. DSM käyttää massataselaskelmaa(1 ja tuottaa siten biopohjaisia, erittäin lujia ja hyvin toimivia Dyneema® -kuituja, joilla on aiempaa pienempi ympäristöjalanjälki. Uusi kumppanuus korostaa DSM:n sitoutuneisuutta toimia läheisessä yhteistyössä kumppaneiden ja toimittajien kanssa entistä vastuullisempien toimitusketjujen aikaansaamiseksi.
Dyneemaa® kutsutaan maailman vahvimmaksi kuiduksi ja siitä valmistetaan muun muassa köysiä ja tekstiilejä.
Wilfrid Gambade, President, DSM Protective Materials: “Yhteistyöllä SABICin ja UPM Biopolttoaineiden kanssa otamme seuraavan tärkeän askeleen kestävyystavoitteissamme ja johdamme teollisuutemme siirtymistä perinteisistä materiaaleista kestäviin raaka-aineisiin. Parantamalla käyttämiemme materiaalien ympäristövaikutusta yhteistyössä kumppaniemme kanssa autamme suojelemaan sekä ihmisiä että heidän elinympäristöään. Tällä tavoin käytämme älykästä tiedettä tuottamaan parempaa elämää.”
Mark Vester, Circular Economy Leader, SABIC: “Uskomme vahvasti, että aito yhteistyö ja innovaatio aikaansaavat positiivista muutosta. Meidän TRUCIRCLE™-aloitteemme kautta olemme aiempaa sitoutuneempia vastuulliseen muovinkäyttöön vuonna 2020. Yhteistyö DSM:n ja UPM Biopolttoaineiden kanssa ilahduttaa meitä – se auttaa arvoketjun muuttamisessa kohti läpinäkyvää ja kestävää kiertotaloutta.
Juha Rainio, myynti- ja markkinointijohtaja, UPM Biopolttoaineet: ”UPM Biopolttoaineissa olemme sitoutuneita korvaamaan fossiilisia raaka-aineita uusiutuvilla. Yhteistyömme SABICin ja DSM:n kanssa on erinomainen esimerkki biotalouden rajattomista mahdollisuuksista, joihin tarttumalla UPM luo arvoa tulevaisuudessakin.”
[1] Massataselaskelma on tunnettu järjestelmä, jolla seurataan materiaalivirtoja arvoketjussa ja sen avulla voidaan osoittaa mikä osuus tuotannosta on valmistettu biopohjaisista raaka-aineista.
Lisätietoja antavat:
UPM Biopolttoaineet:
Anneli Kunnas, sidosryhmäsuhdepäällikkö,
puh. 040 520 7605, anneli.kunnas@upm.com
DSM:
Claire Theunissen, Global Manager Communications & External Affairs,
puh. +31 630631754, claire.theunissen@dsm.com
SABIC:
Lindsay Clarkmead,
puh. +34 648 246 318, lindsay.clarkmead@sabic.com
UPM, Mediasuhteet
ma-pe klo 9-16
puh. 040 588 3284
media@upm.com
UPM
Tarjoamme uusiutuvia ja vastuullisia ratkaisuja ja innovoimme tulevaisuuden vaihtoehtoja fossiilisen talouden ratkaisuihin kuudella liiketoiminta-alueella: UPM Biorefining, UPM Energy, UPM Raflatac, UPM Specialty Papers, UPM Communication Papers ja UPM Plywood. Yhtiössämme työskentelee noin 19 000 henkilöä ja vuosittainen liikevaihtomme on noin 10,5 miljardia euroa. UPM:n osakkeet on listattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä. UPM Biofore – Beyond fossils. www.upm.fi
Seuraa UPM:ää Twitter | LinkedIn | Facebook | YouTube | Instagram | #UPM #biofore #beyondfossils
UPM Biopolttoaineet
UPM Biopolttoaineet valmistaa uusiutuvia ja vastuullisia tuotteita liikenteen ja kemianteollisuuden käyttöön. Tarjoamme asiakkaillemme keinoja fossiilisten raaka-aineiden korvaamiseen ja hiilijalanjäljen pienentämiseen. UPM:n innovatiiviset, biopohjaiset tuotteet ovat edelläkävijöitä laadussa, käytettävyydessä ja kestävässä kehityksessä. www.upmbiopolttoaineet.fi
Seuraa UPM Biopolttoaineita: LinkedIn | Twitter | Facebook | YouTube | #5yearsofupmbiofuels #beyondfossils
DSM – Bright Science. Better Living.
Royal DSM on maailmanlaajuinen, tarkoitusvetoinen, tieteellistä tutkimusta tekevä yritys, jonka toiminta keskittyy ravinnon, terveyden ja kestävän elinympäristön aloille. DSM:n tavoitteena on parantaa jokaisen ihmisen elämänlaatua. Yrityksen tuotteet ja ratkaisut vastaavat maailman merkittävimpiin haasteisiin ja luovat samalla taloudellista, ympäristön hyvinvointia edistävää ja yhteiskunnallista arvoa kaikille sidosryhmilleen – asiakkailleen, työntekijöilleen, osakkeenomistajilleen ja koko yhteiskunnalle. DSM tarjoaa ihmisten ja eläinten ravitsemukseen, hygieniatuotteisiin ja hajusteisiin, lääketieteellisiin laitteisiin, ympäristöystävällisiin tuotteisiin ja sovelluksiin sekä liikkuvuuden ja yhteyksien uusiin muotoihin liittyviä innovatiivisia ratkaisuja. DSM:n ja sen tytäryhtiöiden vuosittainen liikevaihto on noin 10 miljardia euroa, ja ne työllistävät noin 23 000 henkilöä. Vuonna 1902 perustettu yritys on listattu Euronext Amsterdamiin. Lisätietoja on osoitteessa www.dsm.com.
Löydät meidät myös täältä:
SABIC
SABIC on kemikaalialan globaali johtaja, jonka pääkonttori on Saudi-Arabian Riadissa. Valmistamme tuotteita maailmanlaajuisesti Pohjois- ja Etelä-Amerikassa, Euroopassa, Lähi-idässä sekä Aasian ja Tyynenmeren alueella. Tuotteemme eroavat selvästi toisistaan: valmistamme niin kemikaaleja, hyödykkeitä ja korkealaatuisia muoveja kuin maatalouden ravinteita ja metalleja. Tuemme asiakkaitamme tunnistamalla mahdollisuuksia ja kehittämällä niitä eteenpäin tärkeimmillä loppumarkkinoilla, kuten rakentamisessa, lääkinnällisissä laitteissa, pakkaamisessa, maatalouden ravinteissa, sähkö- ja elektroniikkalaitteissa, kuljetuksessa ja puhtaassa energiassa. SABICin nettotulos vuonna 2018 oli 5,7 miljardia dollaria ja myyntivoitto 45 miljardia dollaria, yrityksen kokonaisvarallisuuden ollessa 85 miljardia dollaria. Tuotanto vuonna 2018 oli 75,3 miljoonaa tonnia.
SABICilla on maailmanlaajuisesti yli 33 000 työntekijää, ja se toimii yli 50 maassa. Tuemme innovatiivisuutta ja luovaa ajattelua, mistä osoituksena on 11 738 maailmanlaajuista patenttihakemusta. Meillä on merkittävät tutkimusresurssit ja innovaatiokeskuksia viidellä keskeisellä alueella: Yhdysvalloissa, Euroopassa, Lähi-idässä sekä Etelä- ja Pohjois-Aasiassa.
TRUCIRCLE™ on SABICin täydellinen valikoima ratkaisuja, joka kattaa kestävyyssuunnittelun, mekaanisesti kierrätetyt tuotteet, serfioidut kiertotalouden tuotteet muovijätteiden kierrätyksestä raaka-aineeksi ja sertifioidut uusiutuvat tuotteet biopohjaisesta raaka-aineesta.